Susa Tyrniluoto

kuvataiteilija projektissa Esseitä sukupuolesta / yrittäjä

70F  /  50M

Minut määriteltiin syntyessäni pojaksi, mutta olen nyt virallisesti nainen. En ole koskaan ymmärtänyt kumpaakaan määritelmää ja koen vieraaksi kaikki sukupuolittavat sanat, ja esimerkiksi täti on mielestäni suomenkielen rumin sana!

Vaikka en juurikaan käytä mitään sukupuolittavaa sanaa itsestäni, tunnistan ihmisissä maskuliiniset ja feminiiniset ominaisuudet ja tulkitsen kuuluvani itse feminiinisempään joukkoon. Mielestäni asioiden määrittäminen näillä adjektiiveilla on tärkeä arvo, koska sen kautta on mahdollista määrittää omaa sukupuolta – ja myöskin ilmentää sitä muille. Sukupuoli on minulle hyvin tärkeä asia ja minulle sukupuolineutraali yhteiskunta olisi yhtä kauhea paikka kuin  ehdottoman mustavalkoisesti sukupuolitettu yhteiskunta.

Minulla ei ole hedelmöityviä lisääntymissoluja, eikä sikiön kantamista mahdollistavia elimiä, mutta olen muutaman kerran rakastuneena kokenut tunteita, että haluaisin kokea raskauden ja synnyttää oman lapsen. Minulla ei kuitenkaan ole koskaan ollut selkeää tarvetta lisääntyä, enkä haaveile omasta lapsesta. Minulla on kuitenkin aina ollut vahva tarve tehdä parhaani eläinlajini, siis ihmislajin säilymisen kannalta – Koen tarvetta vaalia elämää muilla tavoin, kuin lisääntymällä itse ja se antanee samankaltaista merkitystä elämääni, kuin mitä toiset kokevat omien biologisten lasten kasvattamisesta.

Määritän feminiinisyyteni numerolla 70, mutta haluaisin sanoa mielluummin 85. Koen olevani vahvasti feminiininen, mutta minusta tuntuu usein, että sitä ei sallita tässä yhteiskunnassa minulta, koska olen syntynyt miestyyppiseen vartaloon. Minusta tuntuu, että joudun todistamaan naisellisuuttani kaksin verroin niihin verrattuna, jotka ovat saaneet naisen leiman syntyessään, vaikka monet heistä ovat sanoneet minun olevan paljon feminiinisempi kuin he itse.

Tulkitsen olevani melko maskuliininen, koska minulla on fysiologisesti maskuliininen keho. Siksi arvioin tämän olevan 50. Olen opetellut monista maskuliinisista tavoista pois, koska koen, että olin oppinut monia niitä vain siksi, että yritin nuorena opetella olemaan kuin muut mieheksi määritellyt. Kuljin nuoruuteni siinä uskossa, että minun on jotenkin yritettävä opetella olemaan ’kuin mies’, koska en ymmärtänyt, että olisi mahdollista muokata kehoa naiselliseksi.

Huomasin kuitenkin, ettei minun olisi koskaan mahdollista löytää mieheksi luokiteltuna tilaa olla niin feminiininen, kuin halusin. Se ei onnistunut edes sellaisessa yhteiskunnassa tai yhteisössä, jossa miehellä on enemmän vapauksia, koska ihmisten oletus toisten sukupuolesta ohjaa vahvasti sitä, miten kukin suhtautuu toiseen ihmiseen. En päässyt tuota vaatimuksen tunnetta karkuun edes läheisimmissä ihmissuhteissa ja siksi koin pakottavana tarpeena muokata kehoni sukupuolisia ominaisuuksia. Koen naiselliset piirteet kehossani omakseni ja miehiset piirteet vieraiksi, joten kehon muokkaaminen on tuonut minulle tunteen, että olen oma itseni.

Sulahdan nykyisin melko vaivattomasti naisten ryhmäään ja olen onnellinen, kun minut nähdään yleensä naisena. Haluaisin kuitenkin, että minut nähtäisiin sen sijaan naisellisena ihmisenä, koska naisen lokero on mielestäni aivan liian ahdas kenelle tahansa; en ole tavannut vielä ketään, joka olisi ainoastaan maskuliinen tai feminiininen ja yleensä ihmiset näyttävät minusta vain koomiselta, jos he yrittävät peittää toista puolta itsessään. Sukupuoli tuntuu tursuavan aina ulos sieltä lokerosta ja toisaalta olisi pelottavaa kohdata ihminen, joka määrittää itsensä sataprosenttiseksi naiseksi tai mieheksi.

Ymmärrän, että sukupuolilokero on ihmisille yleensä tärkeä osa identiteettiä, varsinkin jos on saanut kehuja sen ansiokkaasta täyttämisestä. En kuitenkaan ole tavannut ketään, joka ei jossain kohtaan olisi tuskaillut sen lokeron ahtaudesta.

 

Susa Tyrniluoto

kuvataiteilija projektissa Esseitä sukupuolesta / yrittäjä

70F  /  50M

Minut määriteltiin syntyessäni pojaksi, mutta olen nyt virallisesti nainen. En ole koskaan ymmärtänyt kumpaakaan määritelmää ja koen vieraaksi kaikki sukupuolittavat sanat, ja esimerkiksi täti on mielestäni suomenkielen rumin sana!

Vaikka en juurikaan käytä mitään sukupuolittavaa sanaa itsestäni, tunnistan ihmisissä maskuliiniset ja feminiiniset ominaisuudet ja tulkitsen kuuluvani itse feminiinisempään joukkoon. Mielestäni asioiden määrittäminen näillä adjektiiveilla on tärkeä arvo, koska sen kautta on mahdollista määrittää omaa sukupuolta – ja myöskin ilmentää sitä muille. Sukupuoli on minulle hyvin tärkeä asia ja minulle sukupuolineutraali yhteiskunta olisi yhtä kauhea paikka kuin  ehdottoman mustavalkoisesti sukupuolitettu yhteiskunta.

Minulla ei ole hedelmöityviä lisääntymissoluja, eikä sikiön kantamista mahdollistavia elimiä, mutta olen muutaman kerran rakastuneena kokenut tunteita, että haluaisin kokea raskauden ja synnyttää oman lapsen. Minulla ei kuitenkaan ole koskaan ollut selkeää tarvetta lisääntyä, enkä haaveile omasta lapsesta. Minulla on kuitenkin aina ollut vahva tarve tehdä parhaani eläinlajini, siis ihmislajin säilymisen kannalta – Koen tarvetta vaalia elämää muilla tavoin, kuin lisääntymällä itse ja se antanee samankaltaista merkitystä elämääni, kuin mitä toiset kokevat omien biologisten lasten kasvattamisesta.

Määritän feminiinisyyteni numerolla 70, mutta haluaisin sanoa mielluummin 85. Koen olevani vahvasti feminiininen, mutta minusta tuntuu usein, että sitä ei sallita tässä yhteiskunnassa minulta, koska olen syntynyt miestyyppiseen vartaloon. Minusta tuntuu, että joudun todistamaan naisellisuuttani kaksin verroin niihin verrattuna, jotka ovat saaneet naisen leiman syntyessään, vaikka monet heistä ovat sanoneet minun olevan paljon feminiinisempi kuin he itse.

Tulkitsen olevani melko maskuliininen, koska minulla on fysiologisesti maskuliininen keho. Siksi arvioin tämän olevan 50. Olen opetellut monista maskuliinisista tavoista pois, koska koen, että olin oppinut monia niitä vain siksi, että yritin nuorena opetella olemaan kuin muut mieheksi määritellyt. Kuljin nuoruuteni siinä uskossa, että minun on jotenkin yritettävä opetella olemaan ’kuin mies’, koska en ymmärtänyt, että olisi mahdollista muokata kehoa naiselliseksi.

Huomasin kuitenkin, ettei minun olisi koskaan mahdollista löytää mieheksi luokiteltuna tilaa olla niin feminiininen, kuin halusin. Se ei onnistunut edes sellaisessa yhteiskunnassa tai yhteisössä, jossa miehellä on enemmän vapauksia, koska ihmisten oletus toisten sukupuolesta ohjaa vahvasti sitä, miten kukin suhtautuu toiseen ihmiseen. En päässyt tuota vaatimuksen tunnetta karkuun edes läheisimmissä ihmissuhteissa ja siksi koin pakottavana tarpeena muokata kehoni sukupuolisia ominaisuuksia. Koen naiselliset piirteet kehossani omakseni ja miehiset piirteet vieraiksi, joten kehon muokkaaminen on tuonut minulle tunteen, että olen oma itseni.

Sulahdan nykyisin melko vaivattomasti naisten ryhmäään ja olen onnellinen, kun minut nähdään yleensä naisena. Haluaisin kuitenkin, että minut nähtäisiin sen sijaan naisellisena ihmisenä, koska naisen lokero on mielestäni aivan liian ahdas kenelle tahansa; en ole tavannut vielä ketään, joka olisi ainoastaan maskuliinen tai feminiininen ja yleensä ihmiset näyttävät minusta vain koomiselta, jos he yrittävät peittää toista puolta itsessään. Sukupuoli tuntuu tursuavan aina ulos sieltä lokerosta ja toisaalta olisi pelottavaa kohdata ihminen, joka määrittää itsensä sataprosenttiseksi naiseksi tai mieheksi.

Ymmärrän, että sukupuolilokero on ihmisille yleensä tärkeä osa identiteettiä, varsinkin jos on saanut kehuja sen ansiokkaasta täyttämisestä. En kuitenkaan ole tavannut ketään, joka ei jossain kohtaan olisi tuskaillut sen lokeron ahtaudesta.